keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Värejä


Väriä synkkyyteen! Hedelmien edessä on pieni veistos jonka ostin tuttavan kautta. Harmikseni se oli osittain ruostunut kesän aikana kosteahkossa varastossa, täytyy kysyä Googlelta miten sen voi putsata pois ellei joku ystävällinen kertoisi täällä mulle. 

Sain ystävältä vanhan kasviprässin, jonka väliin keräsin auringonlaskun värisiä lehtiä kuivumaan. Niistä voipi askarrella sitten jotain joskus, vaikka perinteisesti kortteja. Prässin välistä löytyi vanhoja sanomalehtiä ja kasveja.



AAAAHHHH vihdoinkin pääsin mielihommiini. Koska kokosin puut uudelleen ja uusin kaikki nyörit, aikaa on mennyt jo pari päivää vain näissä puuhissa. Kamalasti solmuja ja oikeanmittaisia naruja, mutta kun nyt teen ne kunnolla, ne kestää kauan. Vanhat narut oli ties kuinka vanhoja.


Sitten kun aloittaa, ei malta lopettaa. "Teen vielä tämän vaiheen" ja vaiheita riittää! Illalla meni kymmeneen asti kun en malttanut olla tekemättä alkusolmuja. Tänään pääsinkin jo kutomaan. Meneillään on mattokokeilu eri värisillä loimilangoilla ja eri tiheyksillä. Samalla testaan eri materiaaleja malliin, jollaista en ole tehnyt ennen. Kerron projektista myöhemmin lisää.



Älkää piitatko rajuista väreistä. Ei nyt ollut parempiakaan trikookuteita tarjolla. Ai niin, mulla oli pingotinongelma kun yksi oli liian leveä ja toinen liian kapea, mutta porasin kaksi uutta reikää toiseen. Hah, kyllä naisetkin voi osata kun on hätä. Muuten vielä muistinkin miten kankaan rakennus tapahtuu, ihme kyllä. On taas edellisestä kerrasta aikaa. Varmasti kuukauden työharjoittelu viime keväänä näissä hommissa auttoi saamaan rutiinia joka tulee selkäytimestä.







Ei kommentteja: